Montenegro täältä tullaan!

Höpinöitä kulkemisesta kaukomaille, siinä missä matkoista t-junalla; mennään missä mennään, kunhan kuljetaan.

Suomen karhu, metsien susi ja asfalttiviidakon pikku kettu liikkuu ja liikehtii ajassa & paikassa, periaatteella "ei paniikkia"

Matkapäiväkirja:

About ja osin 13-14.8.2014

I Suomi, Helsinki - lentokone myöhässä, ei siinä mitään mutta aikataulu on tiukka ja viimeinen bussi dubrovnikista lähtee ennen kuin kerkeän siihen. Eli yöpaikkaa etsimään. Selailen kännykällä hostelleja, mutta koneen wifi pätkii liikaa, turhaudun ja keskityn kuuntelemaan Foo fightersin - Times like these:ia.

 Tilaan jossain vaiheessa kalliin valkoviinin ja salaatin. Tiesin sen olevan virhe, mutta jotain oli kaavittava suuhun. Syödessäni naurahdan ääneen "salaatin" vitsikkyydelle ja lentoemäntä hymyilee minulle. Hän kaiketi luulee, että olen tyytyväinen ja sanoo: "It's good yeah." Nyökkään, huokaan ja kuulokkeissani kuuluu Frank Zappa - Disco boy 

II - Kroatia, Dubrovnik - Kone pompsahtaa pinnalle, vaihdan euroja paikalliseen Kuna-valuuttaan, kurssilla 7,2. Tilaan bussilipun keskustan pääbussiasemalle ja kyselen kanssa matkustajilta ja virkailijalta yöpymisvinkkejä. Ei onnistu. Ei onnistu myöskään saunalahden prepaidin toimiminen, vaikka varta vasten kyselin että toimiihan varmasti ulkomailla. Korvissani soi Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä, kornia.

Bussi rynkyttää vanhankaupungin läpi, jonka upeaa valaistusta ihailin aiemmin korkealta bussin ikkunasta - korkeat linnoituksen muurit ovat hienot, mutta muurahaisina joka puolen valtaavat turistit eivät, suunnittelen kuitenkin tulevani tänne viimeistään paluumatkalla.

 Ulkona on pirun pimeää, lämpötila on yli 30 astetta ja seison bussiterminaalissa klo 2200 paikallista aikaa. Keski-iän ylittänyt, ikäisekseen kaunis nainen tulee juttelemaan minulle. Veronica. Hän tarjoaa huonetta 300 kunan (40-50€) hinnalla ja voi viedä paikalle autolla. Tottakai! Vastaan. Mahtavaa! Ilman huolen häivää - villejä ajatuksia virtaa korvien välissä. Varsinkin hänen osoittaessa oikealle puolelle korkealle kukkuloille ja sanoo asuvansa siellä, mutta kääntyy vasemmalle ja kiihdyttää vauhtia. "No worri, no worri, lots of stairs" hän sanoa ja minä rupattelen niitä näitä. Auto kiipeää mutkaisia teitä ja saavumme kapeiden rappusten jälkeen hänen talolleen, joka tosiaan onkin hostelli. Saan jopa kolmen hengen huoneen vain itselleni. Veronica tarjoilee vettä, kertoo busseista, osoitteista jne jne. Mukava nainen.

Huoneiston parvekkeella on kaksi pariskuntaa. Toinen espanjasta, jonka sivuutan käden heilautuksella ja ystävällisellä zitzätillä. Toisen pariskunnan kanssa, portugalista, rupattelen tunnin/puolitoista, oikein mukavia. Nimet unohdin jo, kappas..

 Dallailen kylille, aikomuksena jolppia n. 4-5km matka vanhaan kaupunkiin, mutta väsymys ja paskat kengät tiputtavat lähempänä olevaan ravintolaan, jossa tuhoan about maukkaan pizzan ja pari olutta (100 kunaa tippien kera, eli n. 15€). Sataman lähellä hengailen tunnin verran, haen kipakista pari pulloa jääteetä ja kiipeän yli 200m rappusia nukkumaan.

Kellon piipatessa valelen itseäni suihkun tapaisessa ja jätän yöpöydälle maksun huoneesta (tipin kera tottakai).  Koska ketään ei näy missään - oletusarvona on että laskua tulee perään suomenmaahan päästyäni. Ei ainakaan yllättäisi.

 Ulkona on 35 astetta ja rinkan kanssa steppailtuani taas, rappusia ja katua, olen jo valellut itseni hiellä. Bussi aseman vieressä on Gatto niminen pieni ravintola, jossa virvoittelen itseäni espressolla ja jollain raikkaalla hedelmäoluella (yht about 4€). 

Naapuri pöydässä on 4 idiootti matkaajaa. Sikailevat äänekkäästi keskenään, sekä tarjoilijalle ja muille asiakkaille, nättiä. 

Esimerkkinä: keräilevät asiakkaiden pöydistä leivät koreista omiin reppuihin jne.

 Jätän tarjoilijalle reilumman tipin ja mulkaisen pahoittelevasti sikojen suuntaan, hän hymyilee ymmärtäen ja kiittää iloisesti. Samat ääliöt tulevat bussiasemalle, seisovat ringissä polttaen tupakkaa ja räkien raapivat vehkeitään jatkuvasti, nice! 

Kroatiassa on näemmä myös joulu joka päivä, paikallinen joulupukki (olisi pitänyt ottaa kuva) kävelee edes takaisin asemaa naureskellen. Kaksi nunnaa kaahaa vanhalla toyotalla jarrut vinkuen, huvittava näky ja onhan tässä aikaa ihmetellä, bussi on myöhässä noin 2 tuntia ja asema aivan turvoksissa tallaajaa ympäri maailmaa. 

 Bussin viimein saavuttua, sen ympärille räpsähtää matkustajia kärpästen lailla. Olo oli kuin karjavankkuriin tungettaessa, kuljettaja napsi 1€/per laukku, antoi sitä vastaan tiketin kassiin ja vastaavan mukaan. Istuinpaikat täyttyivät vauhdilla, mutta setämies liikkuu ikäisekseen vilkkaasti ja kiemurteli itselleen penkin. 

Pääsimme lähtemään käsittämättömän avohärdellin jälkeen, missä vuoroin komennettiin matkustajia istumaan, vuoroin ulos; arvottiin matkalaukkuja jne (luulin että osa matkustajista laitettaisiin käytäville istumaan, mutta lopulta vain 2 joutui/pääsi "kansipaikoille", (ei käynyt kateeksi monen tunnin matka muutenkin täyteen survotussa peltilaatikossa) ja ylimääräiset jäivät rannalle ruikuttamaan kiukkuisina.

Maisemat olisi upeita, jos tässä jotain vaan käytävän viereisestä penkistä näkisi. Kuulokkeissa soi Gorillaz - feel good inc. Ei paha.

 Kunnes bussi tömähtää rajalle. Kone sammutetaan ja sitä myöten ilmastointi. Söpön oloinen rajavirkailijatar keräilee passeja ja odottelu jatkuu kuumuudessa. Henkinen ja fyysinen kone kiehuu, täysi lasti hengittää liikkumatonta ilmaa. Noin kolmen vartin jälkeen passeja jaellaan takaisin nimenhuudolla, enemmän tai vähemmän oikein artikuloiden ja siitä syntyy jopa viihdyttävä shöy. 

Taas liikutaan, jee! 

Ja töks.

 Tulemme Montenegron rajalle ja sama tarina toistuu uudestaan, nyt bussi on sentään käynnissä, ilmastointi vinkuu ja vältymme lämpöhalvauksilta. Kuulokkeissa laulaa Guano apes - Stay ja minähän jään, toistaiseksi.

Kaikenkaikkiaan, bussin kierrellessä ja kaarrellessa vuoristoisia teitä, jylhät maastot tuntuvat jopa hieman epätodellisilta verrattuna "lattarintaiseen" kotimaahamme. Ja ohitse vilistävät talot, lähes poikkeuksetta rappaamattomat,  jotka rinteistä roikkuen kurkoittelevat parvekkeitaan ulospäin, ovat kuitenkin hassun kodikkaita - olo on ihmisen pieni olla, mutta iloinen - etiäppäin!

Ja Kroatian lyhyestä vierailusta jää kuitenkin positiivinen jälkimaku. Alue on kaunista, vuoristoista ja meri henkäilee lähellä, vaikka ilma on jopa trooppinen, ei se ainakaan toistaiseksi ahdistanut liikaa. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja yllättäen kyllä, erittäin englannin taitoisia. Hostellinkin olisin varmasti löytänyt halvemmalla, mutta toimimattomalla puhelimella keskellä yötä, ei oikein napannut..

Läpikkäät läpsyen on karvaturpa kuitenkiin laskeutunut vuorilta ja kiipeilee Kotorin kaupungissa hostellin rappusia. Kainaloissa virtaa joki ja kurkussa korisee aavikko. Lähden korjaamaan asian, kun kuulokkeet tarjoilevat Jamiroquain - Deeper underground - näin on hyvä.

Note to myself: opettele räpsimään niitä pirun valokuvia! Pitäisi tämän ikäisen guben jo ymmärtää ettei se muistikaan ihan priimakamaa ole..