Montenegro, 9-10pv, Paluu Dubrovnikiin ja kohti kotia

XII - Kroatia, dubrovnik 22.8.2014

Bussi Dubrovnikiin lähtee 0945, vain 15min myöhässä. Kuljettaja ajaa kuin ralli kuski, mutta pysähtyy kesken kaiken hakemaan syötävää tienvarsi kioskista. Matka sujuu kuitenkin haipakkaan, kunnes ensimmäinen rajapyykki lähenee. Rajalle on yli kilometrin jono ja huokaisen tulevaa odottelua tuskastellen. Mutta paikallinen "Vatanen" ryöpäyttää sujuvasti bussin vastaantulijoiden kaistalle ja kiihdyttää jonon ohi reipasta 30-40km tuntivauhtia. Mutkaisella tiellä rupeaa jo hieman jännittämään ja matkustajat päästelevät epäuskoisia naurahduksia, taitaa moni olla vallan peloissaan. 

Ihme kyllä, vastaan ei tule kuin 2 rauhallisesti köröttelevää henkilöautoa (paikallinen liikenne keskimäärin on todella vauhdikasta) ja pienten väistöoperaatioiden jälkeen kiilaa uusi ralli-idolini jonon kärkeen. Kieltämättä, aikamoista leikkiä kera ihmisiä täynnä olevan bussin. Toisaalta, ohi on erikoiskoe ja aikaa säästetty arviolta 2h.

Vaikka rajapyykiltä toiselle kestikin jonotella ja kokonais matka-aika nousi 3,5h saakka.

Dubrovnikin pääbussiasema on ruuhkainen ja helteessä on kiva tuskastella, ensin rahanvaihtopisteessä ja sen jälkeen bussilippuluukulla. Ostan seuraavalle päivälle kuljetuksen kentälle ja päivälipun paikallisbusseihin. Siitä pikapikaa n.5min kävely varaamaani Anchi guesthouse-hostelliin, jossa erittäin avulias vanhempi rouva sopertaa huonoa englantia ja kertoo kaiken välttämättömän mitä tarvitsen tietää ja paljon sen päälle. Hintalaatu-suhde on paikassa kohdallaan. Sijainti on mainio ja hinta 20€ yö jne. Huonona puolena on ettei paikassa ole lukittavaa kaappia, tosin ei häiritse minua.

Hyppään bussiin, joka on niin täynnä ettei enempää mahdu sisälle, kirjaimellisesti. Nuori englantilais-neito painaudutetaan iholleni tungoksessa ja suomalaisittain tilanne olisi kaiketi kiusaannuttava. "Let's sweat together" hän naureskelee, kun molempien käsivarsien hikinorot yhdistyvät, hassua & likaista yhtä aikaa.

Dubrovnikin vanhan kaupungin linnoitus on valtava. Suomen turunlinna ja vastaavat, ovat kuin kesämökkejä tämän rinnalla. Ja ei ihme, sen sisällä on iso kaupunki.

 Maksan 100 kunan riistohinnan muureilla kävelystä, maisemat on jylhät ja upeat, mutta puolen kierroksen jälkeen yritetään rahastaa toista mokomaa ja silloin sanon heippa. 

Kiertelen ja kaartelen katuja, perus settiä sinänsä, on kaiken näköistä nähtävää ja ihmeteltävää; pirun torjunta bunkkereita riittää ja museo tai galleriakin on melkein joka kulmassa. 

Hintataso alkaa tosin lähestyä suomea tässä linnassa. Eikä ihme, väkeä on tuhottomasti ja väitän että normaalia enemmän heti 'Games of thrones'-sarjan ilmestymisen jälkeen (ko. linnake näkyy siis sarjassa enemmän, kuin vähemmän)

Vuorille vie 100 kunan hintainen vaijerirata, sen päällä olisi tarjolla mahtavat maisemat ja ravintola (tod.näk. kohtuu hintainen, köh), mutta päivän ruuhkan takia jätän väliin ja illalla en enää kerkeä/jaksa.

Kevyttä lounasta pikku sivukujan ravintolassa, jonka löydän välteltyäni pääkatujen ihmissokkeloita. Yritän löytää joitain tuliaisia, en jaksa perus krääsää ostella. 

Täälläkin on saman ongelma kuin Montenegron rysissä, puljua löytyy, mutta kaikissa on samat keittiömagneetit myynnissä (en tahdo, en osta) - pinssin olisin ostanut ystävältäni lainaamaan rinkkaan, mutta sellaista käsitettä ei täältäkään löydy ja posliinilautasta (niitä riittää) ei viitsi reppuun kiinnitellä. 

Ohwell, yksi olut alueen pubissa ja uusi taistelu suunnitelma -> ei tuliaisia, muah, eli lentokentältä nameja ja voitto kotiin!

Paluumatka hostellille alkaa iloisesti, kuski nappaa lippuni ja rypistettyään sen palloksi heittää ulos ikkunasta (jotenkin naurattaa, kaverin virne ja työskentely tekniikka on jotenkin tutun oloista). Minulle myyty kokopäivän lippu oli ilmeisesti vain tunnin tiketti. 15 kunaa lisää koneeseen ja matka jatkuu..

Illemmalla palaan kuitenkin "kylille" ja kaupungin nähtävyys ruuhka kuoriutuu illan ehostukseen - ravintoloiden edustoille ilmestyy läjäpäin pöytiä ja kynttilöitä. Kulmauksiin esiintyjiä ja useisiin kuppiloihin artisteja (himoitsen pääsyä paikan oikeaan ulkoilma konserttiin, mutta pelkkä vilkaisu rappusia kiipeäviin juppeihin ajaa allekirjoittaneen pimeämmille kujille). Hämärtyessään kaupunki kuitenkin herää eloon. Nautiskelen illallista sivukujahkolla olevassa 'Storia' ravintolassa (ja syön reissun toisen ja elämäni parhaan pizzan) ja lähestyvillä oleva kitaristi rämpyttelee ruokailijoita hellivillä soundeilla.

Kupu täynnä siirryn eräänlaiselle klubiaukiolle, jossa yhden baarin edustalla soittaa täysimittainen jazz-bändi, toisen edessä groove/funk dj ja kolmannen luona puikottaa rokkilevyjä toinen tiskijukka. Aukiolla on äkkiseltään laskettuna 6 erillaista kippolaa. Valitsen paikkani about kioskien keskeltä ja saan nauttia kaikista tarjolla olevista äänistä. 

Kylä on täysi ja niin minäkin, suunnistan pian kohti bussiasemaa ja hostellia.

Viimeinen yö on ikävän tuskainen, yläpunkassa pyörivä aussi korisee, kuin kuolemaa tehden ja uni pysyy kadoksissa.

Haahuilijan yhteenlaskemaa:

Montenegro (ja ripaus Kroatiaa):

+mahtavat maisemat

+hintataso (paitsi Dubrovnikin vanha kaupunki)

+ystävälliset ihmiset

+paljon nähtävää, laidasta laitaan

+ruoka (edullista, mutta hyvää)

+ilmasto (välimeren lämpö hivelee)

+huoleton ilmapiiri on tarttuvaa

-maisemat on upeita, mutta rappuset ja korkeuserot ei ole heikko kuntoisille

-itämaailman turistien alias veli venäläisten osuus on jäätävä

-ilmasto, kuumuus ei sovi kaikille

-liikenne, vauhdit on kovia ja tiet kapeita

-huoleton ilmapiiri tekee sen että aikataulut on vähän "niin ja näin"

Vaikka länsimaiden turismi ei selkeästi ole vielä täysin löytänyt Montenegroa (Kroatian hieman paremmin), on molempiin maihin annettava alekirjoittaneelta iso plussa. 

Vaikka ei reppureissailua harrastaisikaan, niin suomessakin on alueen potentiaaleihin havahduttu ja useampikin matkatoimisto järjestää kumpaankin maahan matkoja.

Eikä suotta, oli matkan muoto mikä tahansa, niin esimerkiksi Montenegrosta löytyy jokaiselle jotakin. 

Nyt, suomessa on kiva olla. Starbucksista ostettu 4,90€ latte kotimatkalle heräämistä varten lentää roskiin. "Ei juomia bussiin." Onpas rentouttavaa palata kotiin..

Noh, kuulokkeissa soi: Bullet for my vallentine - Hearts burst into fire.

Ja haahuilija kiittää, kumartaa ja lippavinossa viipottaa kohti uusia seikkailuja. Tataa!

Montenegro, 8-9pv, Herceg-Novi

XI - Montenegro, Herceg-Novi 19-21.8.2014

Alkaahan se Aku Ankan tuuri nostaa taas päätään.

Kampean aamusta rappusia ja taitan melkein nilkkani. Puolessa välissä kävelyä bussiasemalle päätän kääntyä takaisin hostellille. Jos hakisi latauksessa olevan puhelimensa. Marssittuani asemalle takaisin, on päivän ainut bussi 'mustille vuorille' peruutettu. Varaan paikan kuitenkin Herceg-Noviin, kaippa sielläkin jotain kivaa on ja kahvilan wifiä lainattuani varaan määränpäähän myös huoneen.

 Vajaan tunnin kuluttua saapuu terminaaliin parhaat päivänsä nähnyt ja pyhällä hengellä kulkeva bussintapainen. 6€ matkalipun kanssa pääsen viettämään noin 2,5h matkaani seisomalla käytävällä siitä noin puolet.

Oujee, kiristää. 

 Varsinkin ruuhkauduttuamme pitkähköön tunneliin ja jo tutuksi tulleet pakokaasun huurut leijailevat auton ilmanvaihtoon. Istumaan päästyäni, takapenkin pikkumuksu mässyttää suu avoinna sipsejä, rynkyttää istuintani ja vieressäni istuva vanhempi nainen käryää vahvasti balsamointi aineelta - tervetuloa päänsärky! - mainitsinko, että kiristää?

Pikkuhiljaa herätessä tulee mieleen myös ajatus, että alkuperäiseen kohteeseen olisi voinut, mahdollisesti, päästä jostain toisesta kaupungista. Myöhemmin tämä osoittautuukin todeksi. Vuorilta varaamani hostelliin olisi päässyt Podgorikasta, pääkaupungista. 

Noh, sinne meni 28€, että sillä lailla..

Toisaalta matka sinne olisi kestänyt 3-5h, joten positivisesti ajatellen on Herceg-Novi huomattavasti lähempänä Kroatian rajaa. Vuorilta sinne olisi pojottanut 6-12h (täysin riippuen liikenteestä jne)

Onnekseni olen ajatuksissani haahuilija. Missaan poukkoilevista kaduista juuri sen mistä olisin päässyt huoneeseeni lepäämään. Etukäteen tallentamastani kartan tapaisesta huomaan oikoreitin ja sitä kohti siis. Enpä tullut ajatelleeksi, että oikoreitille pitäisi päästä alueen "moottoritien" yli ja ruuhkaisimpaan aikaan päivästä. Joten oikominen muuttuu kiertämiseksi ja kuinka mieli lepääkään..

Eikä iltakaan ole poissa kommelluksista, mutta ei niistä sen enempää.

Vaikka vakaasti päätän haudata pääni tyynyn alle, niin alkaa suihkun ja nokosten jälkeen kiinnostamaan alueen vanha kaupunki ja ranta. Alueen poukamaa on kuvailtu yhdeksi maailman kauneimmista ja kaunis se todellakin on!

Rantaviivaa kiertää kilometritolkulla leveä ja valaistu kävelykatu. Kiipeän kaupungin muureille, dallailen sinne tänne ja illan hämärtyessä läpsyttelen aallomurtajalle. Siellä, murtajan päädyssä olevan ravintolan kattoterassilla, merituulen vienosti puhaltaessa, mieli lepää.

Seuraava päivä menee hieman sumussa. Liekkö syynä budvassa kärventynyt selkä vai edellisen päivän jatkuvat vastoinkäymiset, mutta voimat on hieman vähissä (valitettavasti rannallekkaan ei voi selän takia mennä ja haluamalleni nähtävyys retkelle ei ollut tilaa)

Mukavaa silti. Rappusten kanssakin pärjää paremmin, onhan tässä muutamasta tuhannesta kokemuksia. Pällistelen kirkot ja sen sellaiset, leikin kunnon turistia ja chillailen paikallisella kiireettömällä tavalla. I love it!

Kaupunkia voi suositella kaikille rappusia pelkäämättömille. Suuri shoppailu keskus se ei ole, mutta putiikkeja löytyy täältäkin. Ravintoloita on paljon, ruoka hyvää ja edullista ja kaikennäköistä kirkkoa ja kivenlohkaretta on vaikka muille jakaa. Lisäksi alueella on paljon nähtävyysreissujen tarjoajia (tosin myös Budvassa ja Kotorissa).

Pelkä lahden näkeminen ilta valaistuksessa on jo käymisen arvoista!

Mutta, aamulla kohti Kroatiaa ja Dubrovnikia.

Montenegro,6-7pv, Budva

XI - 18.8.2014 Montenegro, Budva

Budvalla on pitkä rantaviiva ja vanhankaupungin viereen on rakennettu laituri, jossa toinen toistaan isompi ja kalliimpi jahti kelluu vierekkäin. Niiden vieressä pienemmät veneet kilpailevat turistien suosiosta, tarjoamalla nähtävyys ja kalastusretkiä jne. Mukana on jopa pintasukellusvene.

Veneiden vierestä jatkuu uimarantaa kaukaisuuteen. Rannan vierustan kävelykatu on täynnä ravintoloita, baareja ja krääsän myyjiä. Siellä täällä näkyy turisteille tarjottavien elämysten kauppaajia. 

Ja niitä riittää! 

Nimitäin kadut ja rannat ovat yhtä vellovaa ihmismassaa. Joka puolella marssii punertuvia ihoja ja setämies hieman ahdistuu. Toki kauniita vartaloita näkyy joka puolella ja jokaiseen makuun, mutta tässä rytäkässä lisään vauhtia ja sukellan vanhan kaupungin sokkeloihin.

Kaupungissa kadut poukkoilevat ja kujat ovat kapeita, niinkuin tätä sarjaa olevissa kaupungeissa on tapana, mutta vanha kaupunki on pian koluttu. Katujen linjat ja alueen koko yleensäkkin, tekee sen ettei eksymään pahemmin pääse. Pientä liikettä ja ravintelia on joka kolossa ja väen paljoudessa se on jopa turhauttavaa.

Yksi venäläisturisti repii olkalaukkuani nykien. Luulen pääseväni testaamaan tietokonepeleistä opittua karateani (hyvä ik+, bruce lee ja mortal kombat..), mutta kolhon näköinen mies pyytelee venäjäksi anteeksi ja osoittelee vierellään kävelevää naista ja hänen käsilaukkuaan. Nyökkään ymmärtäväisesti ja suoristan omaa "mänbägiäni" (kai hän oli riuhtomassa emäntäänsä eteenpäin kojujen luota tai jotain) - siirryn kuitenkin varmuuden vuoksi ninja-moodiin ja tarkkailen ympäristöäni nyt kotkan katseella.

Vanhassa kaupungissa ei todellakaan ole mitään vikaa. Hinnat ovat yllättävän kohtuullisia tällaiseen turisti ansaan ja ruokakin osoittautui, ainakin minun kohdallani, maukkaaksi. 

Poikkeuksellisesti täältä löytyy myös pari pubia, mitä ei Kotorissa varsinaisesti ole. Edellä mainitusta kaupungista kuitenkin pidin enemmän sen intiimiyden takia ja Budvan versio on jotenkin köyhempi kopio arkkitehtuurisesti edelliseen verrattuna. Mutta tänään näin, huomenna toisin. Illan disco helvettiä odotellessa.

Hämärän laskeutussa syttyy joka puolelle valot ja niiden loisteessa näkee kuinka suuressa turisti rysässä onkaan. Eikä siinä mitään, tämä sankari ei ole shoppailemassa, eikä hankkimassa rantakännejä - jos olisi niin täällä olo olisi kuin thaimaan markkinoilla, missä muzakki soi, valot vilkkuu ja krääsä vaihtaa omistajaa.

Sanotaanko näin, että (pahoittelut Montenegrolaisille etukäteen) jos ottaa asenteen missä on vierailemassa venäjällä, niin asia ei häiritse yhtään, kuin se että yrität luovia turistina Budvassa, missä paikallisetkin häviävät heidän sekaan. 

Toisaalta myös, täällä ei kuulu joka kulmassa huonolla aksentilla "Hei, suomipoika, peeerkäle, tule tanne" - astelen ilman ennakkoluuloja sinne tänne ja lähinnä huvitun, kun myyjät tai tarjoilijat joutuvatkin puhumaan englantia. Ja ihan hyvin se täälläkin luonnistuu.

X - 18-19.8.2014 Budva

Istuskelen vanhan kaupungin kapakissa ja hengittelen ulkoilman lämpöä hetkeksi pois, rannalla kävelyn kärventämänä on kuuma ja jano.

Höpisen niitä näitä ja saan kuppilasta mukaani kirjan luettavaksi (koska sellaista olin menossa ostamaan muutenkin), joten jään vielä oluelle ja hetken päästä pöydällä on kolme mukia paikallista paloviinaa, Rakijaa (päärynän, hunajan ja jonkun minulle tuntemattoman paikallisen hedelmän makuisia), aikamoista eli mel costa-tärpättiä, mutta hyvät naurut neiti saa irvistelystäni.

Ja tovin rupattelun jälkeen sovimme illaksi tärskyt. Hän lupaa lähteä näyttämään paikan missä kuulee live-musiikkia (siis muuta kuin rannan junpjunpjunputusta) - karvaturpakin osaa esittää viatonta ja neidin ohjeet ko. paikan sijainnista menevät mukamas ohi, korkealta ja kovaa. Haha, noh c'est la vie, mutta tuurini tuntien tämäkin menee todennäköisesti puihin.

Matka jatkuu alueen supermarkettiin ja kohti kokkailun ihmeellistä maailmaan. Nälkä ja väsymys iskee, raihnaisen koneen rattaat huutaa hoosiannaa, liekkö alitajunta huomaamassa että mies on tosiaan vapaalla..

Seuraavan päivän vietän rannalla ja rannan alueella kävellen. Vanhan kaupungin takaa löytyy hieno, kivetty kalliopolku. Se kiertelee ihastustattavaan salmeen, jossa on hieno rantahiekka ja läjä turisteja pokkouilemassa eestaas. Silti, mielestäni tämä on Bodvan paras ranta ja illan lähestyessä ei lainkaan liian täynnä.

Salmesta poistuessani pysähdyn hienon patsaan ääreen, joka esittää tanssivaa naista. Paikallinen turisti hieroo kylmän neidin intiimejä paikkoja ja hänen toverinsa napsii kuvia innokkasti.

Myöhemmin kuulin, että paikallisen legendan mukaan, patsaan paikkoja hinkkaaminen vaikuttaa hyvää onnea tuottavasti. Noh, onhan sitä intiimipaikkojen hieronnalla joskus sellainen vaikutus..

Bussi lähtee rytyyttämään kohti zabljakkia klo 0845 ja hyvällä tuurilla matka kestää vain 3-3,5h. Tarkoitus olisi seikkailla 'Mustalle vuorelle',  joten lasi paikallista valkoviiniä ja aaatuutilullaa.

Montenegro, 3-5pv, Kotor ja pivat-joki

VI - 15.8 Kotor, ilta

Istuskelin ehkä liian pitkää iltaa, ehkä, toisaalta sen arvoista. Sähkökatkokset piinasivat kaupunkia, mutta hostellissa oli tunnelmaa. Olutta ja karmean makuista punaviiniä bosniasta. Mukana oli 3 englannista, 2 saksasta, 1 alaskasta, prahasta, sarajevosta, serbiasta ja uudesta seelannista. 

Tarina liikkui menneistä ja tulevista matkoista, alkoholin ja politiikan kautta tatuointeihin ja aina suomeen asti. Kotimaani tuntui kiinnostavan taas kaikkia ja paljon. Kuten sauna sen kaikissa muodoissa (ja ooooh, kyllä, siellä käydään alasti yksin ja yhdessä jne). Suomalaisten naisten kauneus (+"blondius" ^^), maan kalleus ja sen päättömät rajoitukset jne. Jopa persuista oli kuultu prahassa ja serbi ihmetteli tom of finland postimerkkejä. 

Hostelleissa yksinkertaisesti vain on tunnelmaa, välitöntä sellaista ja ihmisiin tutustuu helposti. 

Ja jokainen pärjää omalla kielitaidollaan. "Practical english Abu" henkisiä riittää, mutta sillä ei ole merkitystä. Keskustella voi vaikka ele kielellä, eikä kukaan tuomitse.

Mutta karvaturvasta tuli kuitenkin tänään moottoriturpa. Jotkut on tämänkin ihmeen nähneet eli allekirjoittanutta ei saa tietyn pisteen jälkeen hiljaiseksi.

 Lopulta, esiteltyäni rappusista yleisölle pantomiimia avantouimisesta havahdun ja siirryn kuuntelemaan live-muzakkia ulkoilma ravinteliin. Aikaa herätykseen tässä vaiheessa 5h ja kohteena kosket, mutta väsyneenä vesi vain piristää eikö?

VII - 16.8 Montenegro, piva-joki

Klo 0800 Kotorista starttaava pikkubussi noin 3h yöunien jälkeen tuntuu raskaalta, puoliksi torkun ja puoliksi tuijotan tyhjyyteen, kun köröttelemme arviolta 3,5h Bosnian ja Montenegron välissä virtaavalle joelle. 

 70€ arvoinen jokipujottelu pitää sisällään matkat, aamiaisen, lounaan ja tietenkin varusteiden kera kastumisen koskissa. Tyhjään vatsaan tarjoillaan paikallista teetä, leipää, juustoa ja erillaisia kinkun tapaisia - tämän jälkeen napsitaan varusteet kassiin ja pakkaudutaan pakettivankkuriin. 

Meitä on autossa 12 ja tunnelma on kohtuu tiivis. Kottero pomppii hurjaa vauhtia alas mutkittelevaa hiekkatietä. Mukana oleva lapsikatras naureskelee karvaturrille ja irvistelen takaisin. Kaikkien hymy hyytyy kuitenkin pikkuhiljaa, kun renkailla varusteltu ruostekasa suoltaa sisälle pakokaasuja kovimmissa jarrutuksissa ja vastaan ryömii autoa auton perään.

Laskeuduttuamme kosken yläjuoksulle, olo on kuin partioleirillä. Väkeä on aivan käsittämätön määrä. Lasken ainakin viisikymmentä venettä ja keskimäärin jokaisessa on arviolta 10 melojaa. Ja siitä viidestä sadasta on varmaankin 480 venäläistä, noh "high season", ei auta itkut..

Venäläisyyden huomaa myös siinä, että heidän veneensä on lastattu alkoholilla. Erääseen paattiin laskin kannettavan 6 x 6:n tölkin pahvilaatikkoa. Itse unohdin unen pöpperössä ottaa mukaan edes vettä, tosin sen päällähän sitä pian kellutaan.

Tunnin odottelun jälkeen alkaa pinna kiehua, venäläisiä lastataan kumiveneisiin tasaiseen tahtiin ja tönitään kohti virtaa. Kukaan ei noteeraa meidän venäläisetöntä ryhmää, ennenkuin mukana oleva espanjalaismies käy ärisemässä ja pian olemmekin kellumassa.

Joki on kaunis. Vesi on kirkasta, kuin kotimaan raanasta valutettuna ja se hohtaa vihreänsinisissä sävyissä. Ei aikaakaan kun tupsahdamme ensimmäiseen koskeen ja näppärästi valittu keulapaikka tuo ensimmäisen tulikasteen. Virta on raikasta, todella raikasta, mutta virkistää mukavasti ja ilon kiljahdukset kaikuvat kaikista veneistä.

Tosin lähempänä puoliväliä on monessa paatissa päässyt oluthissi yläkertaan ja venäläiset mekastavat oikein kunnolla. Välillä lauletaan, tiputaan veneestä, mennään vesisotaa toisten kanssa jne. Sinänsä harmitonta, mutta maisemat ovat niin upeita ettei huvittaisi keskittyä mekastuksiin.

Joki kiemurtelee vuorten välissä, toisella puolella Bosnia ja toisella Montenegro. Koski koskelta etenemme ja muutamaa taukoa lukuunottamatta aika lentää (tai siis purjehtii) siivillä. Noin 15km ja 2,5-3h myöhemmin tulemme perille ja täytän koneiston etukäteen valitsemallani kala lounaalla, lihakeitolla ja salaatilla. 

Kaiken kaikkiaan hieno matka, kaljakellunnasta huolimatta.

Suosittelen. 

Suosittelen ottamaan mukaan myös: pyyhkeen, aurinkorasvaa, uikkarit, juotavaa, veden pitävän pussukan kameralle. Itsehän unohdin unenpöpperössä nämä kaikki, yllätys..

Nyt, viimeistä iltaa Kotorissa viettämässä. Istun pikkukujien välissä olevalla 'Kissojen aukiolla', josta kaupunki on saanut epävirallisen lempinimensä ja logonsa. 

Paikallinen eläkepumppu raaputtele soittimistaan tunnelmaa ja minä maistelen viiniä. Huomenna kohti Budvaa, joka tiettävästi on aivan turvoksissa turisteja tähän aikaan vuodesta, mutta kait sinne yksi renttu viellä sekaan mahtuu.

VIII - 17.8.2014 Budva

3,50€ bussilipusta Kotorista Budvaan ja 1€ rinkasta ruumaan.

Auto on täysi, mutta ilmastoitu. Hieman yli puolentunnin matkan jälkeen jarrut kirskuvat bussiasemalle ja seisoskelen niinsanotusti Budvassa. Toimimaton puhelimeni ei anna gps-tietoja, joten lähden tallustelemaan muuten vain.

Vaikka suunnat on mielestäni lataamissani ohjeissa selkeät, niin majoitusta ei meinaa löytyä millään. Montenegrossa yleisestikkään ei pidetä katujen nimiä kovinkaan esillä, vaikeuttaa suunnistamista aikalailla.

Noh, kiertelen maisemia, aikaa on ja pelkästään sisään bookkaus on vasta parin tunnin päästä. 

Venäläisiä virtaa joka suuntaan, aurinko porottaa, mutta Budvan ympärillä olevilla vuorilla roikkuu yötäkin mustempia pilviä. Ajatus majapaikan löytämisestä tuleekin ajankohtaisemmaksi, joten pysähdyn virvokkeille ja lainaan kioskin wifiä.

Karttapalvelu osoittaa että olen melkein hostellin vieressä, mutta virkistyttyänikään sitä ei meinaa löytyä. Mutta ei kysyvä tieltä eksy ja kolmas vastaantulija opastaa erään kujan päähän, missä hostellini onkin.

The Littlest Hobo, hieman hippityylinenkin useampi kerroksinen talo erään kujan päässä. Natasha, omistajatar opastaa rinkkani huoneeseen ja tönäisee käteeni oluen. Näytin kuulemma tarvitsevani sitä. Ja sen jälkeen juttu luistaakin iloisesti. Neiti polttelee tosin aromatisoitua savukettaan, liekkö siinä syy. Samapa tuo, olo on kotoisa, olut on kylmää ja odottelen myrskyn alkamista.

Montenegro, Kotor 2pv

V - Montenegro, Kotor, 15.8.2014

Klo 1401 portaat vuorille ja lauluna raikaa Red hot chili peppers  - Higher ground, ainoa jonka pystyn kuuntelemaan, sillä termostaatti näyttää 39 astetta ja laput korvilla ei sitä helpota. 

Edessä on noin 1350 rappusta, 1200m matkaa ja päätepysäkki sijaitsee 260m korkeudessa meren pinnasta.

Kysymys kuuluukin miksi? Miksi helvetissä kiipeäisin korkeuksiin tässä helteessä ja vielä pitkin kiikeriä rappusten tapaisia? 

Noh, kai sitä pitää olla vähän tyhmä, vähän turisti ja enemmän jääräpää ja siksi polvet rutisten päätin äheltää ylöspäin.

Sisäänpääsy taipaleelle on 3€ ja sillä saa mukaan pikku pamfletin kertomaan linnoituksesta. Mutta ennen lähtölaukausta kävin tankkaamassa koneen täyteen hiilareita ja kuuntelin 'Mon ami' nimisessä wiiniravintolassa kauniin naisen laulua (ah, taas oli mies polvillaan) ja hain pari putelia juotavaa (vettä) nousua varten.

Turistia virtaa ylös ja alas, askeltaminen on raskasta ja vastaantulevilta tulee sääliviä katseita (tai helpotuksen huokauksia oman reissun lähestyessä loppuaan). Pidän taukoja tasaiseen tahtiin vaikka virtaa on, kiipeäminen liian rivakasti voi kostautua ja pumpussa jyskää vielä pari tummaa laageria edelliseltä illalta.

Silti. Noin kolmas osan jälkeen hieman vituttaa. Ohitseni juoksee! ruskea ryppyinen rusina, jonka päiväys on pitkälti yli 50v. Siis mitä helvettiä?! Papparainen punnertaa vielä yläpuolellani pikku linnoituksen tasanteella ja jatkaa hölkkää muina miehinä (olisin ottanut kuvan Kotorin Lasse Virenistä, mutta kaveri oli turha nopea ja minä liian hämmentynyt)

Noh, aikaa on, voin rötvätä vielä ainakin 10v ja tulla sitten juoksemaan portaita näemmä..

Noin tunnin uuvuttavan kiipeämisen jälkeen huipulla tuulee ja olo on kuin voittajalla. Maisemat on upeat ja istuskelen korkeuksissa pitkän tovin, hah, nautin koko rahan edestä. Jossain määkii lammas tai vastaava, mihin lie kiven koloon jumiutuneena - en näe, vaikka kuinka tihrustan. Tosin punertuva kananliha kinnaa jopa näkökykyä, vaikka nestettä oli mukana (ja sitä myydään matkan varrella 1-2€ kiskuri hintaan monessa kohtaan), niin aurinko rasvahan on vain nörteille.

Maisemia katsellessa herää kysymys, miksi moinen linnoitus on rakennettu? Jos karvaturpa olisi Kotoria tullut valloittamaan ja pikku kaarnapurrellaan seilannut muureille ja katsellut korkeuksiin, niin siinä olisi ryöstetty kylä ja jätetty sotapojat vuorille ihmettelemään. Nooh, maisemat on kyllä upeita.

Laskeutuminen käy verkkaisesti, askelta varoen, lipokkaat ei ole parhaita kiipeily kenkiä tiedoksenne. 

Alhaalla, noin kahden tunnin jälkeen, marssin virvokkeille. Askellus on kuin trampoliinilla kävellessä, nilkat tärisee ja mies vuotaa turkkinsa läpi. Jazzi-kioskin tarjoilija arvaa tilauksen ulkoa, kappas, lisään siihen vain cola-juomaa ja suunnittelen seuraavaa seikkailua, joka vie kohti Montenegron koskia.

Huomenna katsotaan kuinka hyvin rintakarvat kelluu paikallisten jokien kuohuissa, haha, mikä siinä nyt voisi mennä vikaan?

Montenegro, Kotor 1 pv (ja ilta)

III - 14.8.2014 Kotor, ei knights of the old rebuplic (vaikka sisäinen pikkupoika siinäkin maailmassa elää), vaan kaupunki Montenegrossa, vuorten kupeessa ja toisella reunalla iso läjä lainehtivaa lätäkköä.

Bussi aseman vieressä elää samaan aikaan rappio ja korruptio, jos näin voi sanoa. Satama allas kelluu rahaa ja viereiset mökit haisee sen puutteesta. Astahtelen verkkaisesti kohti vanhaa kaupunkia ja niskaa piiskaa kevyt 38 astetta lämpöä. Seisovassa ilmassa tuoksuu ristiriitaisesti saasta ja raikas meri, kun vieressä kävelevät taksikuskit kauppaavat kyytejään. 

 Pysähdyn yhden kohdalle. Hän tangertaa "Taxi to old town?" ja osoittaa minua. Katson häntä takaisin. Nostan kättäni taaksepäin ja osoitan vuorostani. Nimittäin vanhan kaupungin muureja, jotka näkyvät siihen asti, noin 200m päässä. "To there?" Kysyn lyhyesti ja mies kääntyi viattomasti virnuillen pois.

En ole loukkaantunut, huvittunut kyllä. Uuvatti minäkin olen, mutta en täys tollo kuitenkaan.

Kulkiessani kohti vanhan kaupungin porttia, katselen vieressä kulkevaa vuorta ja sen laella siintävää linnoitusta. Sinne pitää mennä, mutta ei tänään. 

Portti on ruuhkainen, turisteja täynnä ja seikkailen sisään. Muutama napakka käännös katujen kautta ja löydän ohjeiden mukaan varaamaani 'Montenegro hostelliin'

Ziisös, paikallisilla täytyy olla jäätävät reisilihakset vauvasta vaariin, sen verran paljon porrasta, askelmaa ja ylämäkeä on joka paikassa näillä seuduilla. 

Hostellissa on vastassa kaveri, jonka nimen yllättäen unohdin jo, mutta vilkas veikko ja erittäin ystävällinen. Hetken päästä saan jo tietoa missä on extra pyyhkeitä, sovitaan bisselle lähdöstä ja saan vinkkejä minne ei kannata mennä syömään jne..

Sokkeloinen hostelli, sokkeloinen kaupunki ja hukassa koko mies, mutta millä tavalla! Jalan tynkäni hakkaavat kujia ristiin rastiin, välillä pysähtyen virvokkeille (oluelle) tai syömään. Ja ravintelia on sitten joka nurkassa - hinta tason liikkuessa 1-3€/juoma ja ruokien 4-12€ tienoilla. Toki kalliimpaakin löytyy, helposti, mutta ei tällä lompakolla. Suurin osa paikoista mainostaa ilmaista wifiä, joka toimii tai toimii välillä. Muutamassa paikassa hienosti tarjotaan salasanaa ja (yleensä ostoksen jälkeen) selviää että "we have these connection issues, so sorry), eli ei toimi, mutta ei haitannut ainakaan minua.

Katselen kaipaillen vuorille. 

Pääsisin, ehkä, ylös valoisaan aikaan. Alas pääsisin varmaankin vilkkuvien valojen kanssa, joten jääköön tältä päivältä. 

Kaiken kaikkiaan erittäin viehättävä vanha kaupunki. Tosin en ole kuvien räpsijä jokaisen "artefaktin" kohdalla, enkä jaksa koluta jokaista kirkkoa ja sen tapaista nurkasta nurkkaan, mutta näin "go with the flow" henkisenä sanoisin, haha, ihan hyvät vibat ^^

Hassua kyllä, kuulokkeet ovat koko kävelyn ajan olleet laukussa. Nyt, illan pimeydessä, terassin valoissa soi balladi. Sen tarjoilee Northern Kingsin versio kappaleesta My Way (aikansa Olavi Virran eli Frank Sinatran alkuperäis versiosta muokattuna)

IV - 14.8 myöhäisempi ilta, Kotor

Ever green, kulmaus kahvila/baari ja ilta pimenee yöksi jazzin tahdissa. Pöytiin sytytetään kynttilät ja seinille soihdut, jotka katulyhtyjen kanssa luovat taianomaista tunnelmaa. 

Hörpin espressoa ja paikallista tummaa lageria. Olo on kuin väsyneellä kirjailijalla ikään, mutta nautin silti. Grammarista sointuneet sävelet vaihtuvat eläviin soundeihin ja renttukin herää. Tunnelma sykkii sisällä ja täällä ulkona sen näkee, ihmiset hymyilevät. Puheen sorinan läpi kuulee, kuinka musiikin, juoman, illan hämyn ja yleensä alueen ilmapiiri tempaisee mukanaan. Jos voisin tallentaa hetken kuvaan, niin tekisin sen. En vain voi pilata sitä tekeleellä. Mutta nautin senkin edestä.

Nautin siihen asti, että toinen silmä vaipuu standby-tilaan ja kolistelen kohti hostellin rappusia. Jostain syystä käsissäni on nippu vääriä avaimia (hummmm, sanoo silmien väli) ja aikani lukkoa rapsuteltuani, joku sisällä oleva avaa oven naureskellen. Yläpunkkaan kiipeävä rahjus päästää onnellisen huokauksen ja lamput sammuu. (Huoneistossa "nukkuville" pahoittelut, en varmaan kuorsannut kovaa, haha)

Note to self: ne keleen kuvat!

Montenegro täältä tullaan!

Höpinöitä kulkemisesta kaukomaille, siinä missä matkoista t-junalla; mennään missä mennään, kunhan kuljetaan.

Suomen karhu, metsien susi ja asfalttiviidakon pikku kettu liikkuu ja liikehtii ajassa & paikassa, periaatteella "ei paniikkia"

Matkapäiväkirja:

About ja osin 13-14.8.2014

I Suomi, Helsinki - lentokone myöhässä, ei siinä mitään mutta aikataulu on tiukka ja viimeinen bussi dubrovnikista lähtee ennen kuin kerkeän siihen. Eli yöpaikkaa etsimään. Selailen kännykällä hostelleja, mutta koneen wifi pätkii liikaa, turhaudun ja keskityn kuuntelemaan Foo fightersin - Times like these:ia.

 Tilaan jossain vaiheessa kalliin valkoviinin ja salaatin. Tiesin sen olevan virhe, mutta jotain oli kaavittava suuhun. Syödessäni naurahdan ääneen "salaatin" vitsikkyydelle ja lentoemäntä hymyilee minulle. Hän kaiketi luulee, että olen tyytyväinen ja sanoo: "It's good yeah." Nyökkään, huokaan ja kuulokkeissani kuuluu Frank Zappa - Disco boy 

II - Kroatia, Dubrovnik - Kone pompsahtaa pinnalle, vaihdan euroja paikalliseen Kuna-valuuttaan, kurssilla 7,2. Tilaan bussilipun keskustan pääbussiasemalle ja kyselen kanssa matkustajilta ja virkailijalta yöpymisvinkkejä. Ei onnistu. Ei onnistu myöskään saunalahden prepaidin toimiminen, vaikka varta vasten kyselin että toimiihan varmasti ulkomailla. Korvissani soi Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä, kornia.

Bussi rynkyttää vanhankaupungin läpi, jonka upeaa valaistusta ihailin aiemmin korkealta bussin ikkunasta - korkeat linnoituksen muurit ovat hienot, mutta muurahaisina joka puolen valtaavat turistit eivät, suunnittelen kuitenkin tulevani tänne viimeistään paluumatkalla.

 Ulkona on pirun pimeää, lämpötila on yli 30 astetta ja seison bussiterminaalissa klo 2200 paikallista aikaa. Keski-iän ylittänyt, ikäisekseen kaunis nainen tulee juttelemaan minulle. Veronica. Hän tarjoaa huonetta 300 kunan (40-50€) hinnalla ja voi viedä paikalle autolla. Tottakai! Vastaan. Mahtavaa! Ilman huolen häivää - villejä ajatuksia virtaa korvien välissä. Varsinkin hänen osoittaessa oikealle puolelle korkealle kukkuloille ja sanoo asuvansa siellä, mutta kääntyy vasemmalle ja kiihdyttää vauhtia. "No worri, no worri, lots of stairs" hän sanoa ja minä rupattelen niitä näitä. Auto kiipeää mutkaisia teitä ja saavumme kapeiden rappusten jälkeen hänen talolleen, joka tosiaan onkin hostelli. Saan jopa kolmen hengen huoneen vain itselleni. Veronica tarjoilee vettä, kertoo busseista, osoitteista jne jne. Mukava nainen.

Huoneiston parvekkeella on kaksi pariskuntaa. Toinen espanjasta, jonka sivuutan käden heilautuksella ja ystävällisellä zitzätillä. Toisen pariskunnan kanssa, portugalista, rupattelen tunnin/puolitoista, oikein mukavia. Nimet unohdin jo, kappas..

 Dallailen kylille, aikomuksena jolppia n. 4-5km matka vanhaan kaupunkiin, mutta väsymys ja paskat kengät tiputtavat lähempänä olevaan ravintolaan, jossa tuhoan about maukkaan pizzan ja pari olutta (100 kunaa tippien kera, eli n. 15€). Sataman lähellä hengailen tunnin verran, haen kipakista pari pulloa jääteetä ja kiipeän yli 200m rappusia nukkumaan.

Kellon piipatessa valelen itseäni suihkun tapaisessa ja jätän yöpöydälle maksun huoneesta (tipin kera tottakai).  Koska ketään ei näy missään - oletusarvona on että laskua tulee perään suomenmaahan päästyäni. Ei ainakaan yllättäisi.

 Ulkona on 35 astetta ja rinkan kanssa steppailtuani taas, rappusia ja katua, olen jo valellut itseni hiellä. Bussi aseman vieressä on Gatto niminen pieni ravintola, jossa virvoittelen itseäni espressolla ja jollain raikkaalla hedelmäoluella (yht about 4€). 

Naapuri pöydässä on 4 idiootti matkaajaa. Sikailevat äänekkäästi keskenään, sekä tarjoilijalle ja muille asiakkaille, nättiä. 

Esimerkkinä: keräilevät asiakkaiden pöydistä leivät koreista omiin reppuihin jne.

 Jätän tarjoilijalle reilumman tipin ja mulkaisen pahoittelevasti sikojen suuntaan, hän hymyilee ymmärtäen ja kiittää iloisesti. Samat ääliöt tulevat bussiasemalle, seisovat ringissä polttaen tupakkaa ja räkien raapivat vehkeitään jatkuvasti, nice! 

Kroatiassa on näemmä myös joulu joka päivä, paikallinen joulupukki (olisi pitänyt ottaa kuva) kävelee edes takaisin asemaa naureskellen. Kaksi nunnaa kaahaa vanhalla toyotalla jarrut vinkuen, huvittava näky ja onhan tässä aikaa ihmetellä, bussi on myöhässä noin 2 tuntia ja asema aivan turvoksissa tallaajaa ympäri maailmaa. 

 Bussin viimein saavuttua, sen ympärille räpsähtää matkustajia kärpästen lailla. Olo oli kuin karjavankkuriin tungettaessa, kuljettaja napsi 1€/per laukku, antoi sitä vastaan tiketin kassiin ja vastaavan mukaan. Istuinpaikat täyttyivät vauhdilla, mutta setämies liikkuu ikäisekseen vilkkaasti ja kiemurteli itselleen penkin. 

Pääsimme lähtemään käsittämättömän avohärdellin jälkeen, missä vuoroin komennettiin matkustajia istumaan, vuoroin ulos; arvottiin matkalaukkuja jne (luulin että osa matkustajista laitettaisiin käytäville istumaan, mutta lopulta vain 2 joutui/pääsi "kansipaikoille", (ei käynyt kateeksi monen tunnin matka muutenkin täyteen survotussa peltilaatikossa) ja ylimääräiset jäivät rannalle ruikuttamaan kiukkuisina.

Maisemat olisi upeita, jos tässä jotain vaan käytävän viereisestä penkistä näkisi. Kuulokkeissa soi Gorillaz - feel good inc. Ei paha.

 Kunnes bussi tömähtää rajalle. Kone sammutetaan ja sitä myöten ilmastointi. Söpön oloinen rajavirkailijatar keräilee passeja ja odottelu jatkuu kuumuudessa. Henkinen ja fyysinen kone kiehuu, täysi lasti hengittää liikkumatonta ilmaa. Noin kolmen vartin jälkeen passeja jaellaan takaisin nimenhuudolla, enemmän tai vähemmän oikein artikuloiden ja siitä syntyy jopa viihdyttävä shöy. 

Taas liikutaan, jee! 

Ja töks.

 Tulemme Montenegron rajalle ja sama tarina toistuu uudestaan, nyt bussi on sentään käynnissä, ilmastointi vinkuu ja vältymme lämpöhalvauksilta. Kuulokkeissa laulaa Guano apes - Stay ja minähän jään, toistaiseksi.

Kaikenkaikkiaan, bussin kierrellessä ja kaarrellessa vuoristoisia teitä, jylhät maastot tuntuvat jopa hieman epätodellisilta verrattuna "lattarintaiseen" kotimaahamme. Ja ohitse vilistävät talot, lähes poikkeuksetta rappaamattomat,  jotka rinteistä roikkuen kurkoittelevat parvekkeitaan ulospäin, ovat kuitenkin hassun kodikkaita - olo on ihmisen pieni olla, mutta iloinen - etiäppäin!

Ja Kroatian lyhyestä vierailusta jää kuitenkin positiivinen jälkimaku. Alue on kaunista, vuoristoista ja meri henkäilee lähellä, vaikka ilma on jopa trooppinen, ei se ainakaan toistaiseksi ahdistanut liikaa. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja yllättäen kyllä, erittäin englannin taitoisia. Hostellinkin olisin varmasti löytänyt halvemmalla, mutta toimimattomalla puhelimella keskellä yötä, ei oikein napannut..

Läpikkäät läpsyen on karvaturpa kuitenkiin laskeutunut vuorilta ja kiipeilee Kotorin kaupungissa hostellin rappusia. Kainaloissa virtaa joki ja kurkussa korisee aavikko. Lähden korjaamaan asian, kun kuulokkeet tarjoilevat Jamiroquain - Deeper underground - näin on hyvä.

Note to myself: opettele räpsimään niitä pirun valokuvia! Pitäisi tämän ikäisen guben jo ymmärtää ettei se muistikaan ihan priimakamaa ole..