Viimeset päevät epsanjassa ja kotia kohti

Loppu retkikin

Vähissä rahoissa kulkee loppu retkikin, ei tapahdu ihmeitä, mutta ei se haittaa. "Maalla on mukavaa" voisin sanoa, jurrutamme paremmat päivänsä nähneellä skootterilla ylös ja alas kukkuloita. Musta kaksipyöräinen kiittää 95kg ylimääräisestä painostaan kiekumalla riipivää huutoa pahimmissa ylämäissä. Toisaalta taas alamäet sujuvat kummallisen sukkelaan. Joka tapauksessa annan hellän taputuksen kotteron satulalle, heti saavuttuamme ystäväni isän ravintolaan.

Paikalla saamme nauttia maukkaasta maalaislihakeitosta, maustetuista vihreistä paprikoista suolatulla kinkulla ja runsaasta annoksesta lihaa perunoilla. Paikalla pomppiva pikku koiruus 'roki (rocky? Tms)' herkuttelee ylijäämä läskinpaloista ja allekirjoittanut nauttii ohrapirtelöstä ja olostaan.

Tilalla on myös liuta hevosia. Tarkoituksena oli päästä keikkumaan ratsujen selässä pitkin vuoria, mutta ns safarien vetäjä on useampaa päivää jo kipeänä ja valitettavasti jään tätä elämystä köyhemmäksi.

Yön pimeydessä kiitävän skootterin selässä nauran ääneen.

Liekkö syynä täysikuu, täysimaha ja ohramallas suonissa; puhumattakaan öisestä kävelystä kukkuloita kiertävällä tiellä ja muutenkin arkisen elämyksellisestä illasta. Oli syy mikä tahansa, mutta tyytyväisen ja leppoisan mielen se oli saanut kuitenkin aikaiseksi.

Pari viimeistä päivää koostuu lähinnä ulkoilusta, viinistä, tyytyväisestä virneestä kuorrutettuna tasaisilla annoksilla espanjalaista saippuaoopperaa. Niistä ja maasta riemastuneena onkin tarkoitus suunnata espanjan kielikursseille kotomaassa. Paikallinen porina otti osansa matkamiehen sydämestä.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä saan kuljetuksen kentälle ystäväni avustuksella. Ja viimeiseen minuuttiin asti saan jännnittää pääsenkö kotiin. Paluu lentoja on 2 kpl:tta ja molemmat ovat Norwegianin siivin. Niitä siipiä on varjostanut koko espanjassa oloni ajan lakon uhka, lakko ja lopulta mahdollinen konkurssi. 

Kone ampaisee kuitenkin kohti lontoota ja saan aloittaa uuden jännittämisen. Lento on yli puolituntia myöhässä huonon kelin takia ja vanne alkaa taas kehitty ohimoiden ympärille. Samainen rinkula repii henkistä arpea, kun laskeuduttuamme viipotan kohti vaihtolentoani ja sen välissä olevaa turvatarkastusta. 4 henkinen intialaisperhe on saanut siellä kuningas idean. He ovat päättäneet piilotella erillaisia voiteita, nesteitä ja syötäviä jokaiseen n. sadasta laukustaan. Ja näin ainoa käytössä oleva tarkastuslinja jäätyy puoleksi tunniksi. Päästyäni viimein läpi, kuuluu kaiuttimista "this is absolutely final call for passengers.." Ja nakkaan irto roinani vöineen päivineen lakkiini, rinkan selkääni ja juoksen tuliperseen alla kohti lähtöporttia. 18 portinväliä, keuhkot tulessa ja epätoivon valuessa hikenä otsalla saavun portille joka on jo suljettu. Tumma täti tiskin takaa aistii tuskani ja avaa oven "door is allready closing, hurry!" Minä kipitän viimeiset metrit rappusineen ja änkeän oven välistä yskivänä penkille. 

Persaukisena ja ilman puheaikaa olisikin ollut niiiin mukavaa jäädä TAAS kentälle..

Helsinki paiskaa räntää niskaan, mutta luxemburg ja espanja säteilevät edelleenaurinkoa rintaan. Kiitos tästä! Untill we meet again, tataa.

5-6 pv uuno epsanjassa (los boliches, fuengirola, malaga)

Copito alias Koopee, espanjan valkoinen apina

Ja tarinoita siitä, kuinka chillaus ei miljoonia kaipaa

Sunnuntai

Aamu alkaa a:lla, yleensä, mutta tämä alkaa aamupalalla. Kodin hengetär on rakentanut pöytään läjän ruokaa ja kasannut mukaan eväitä astetta isompaa miestä varten. Kupu täynnä on leppoisaa siirtyä aurinkoiseen aamupäivään ja pihalla odottavaan autoon. Kaartelemme kohti Malagaa ja kiemurtelevia teitä ylös, kohti kukkuloita. Kallioilla espanjattaret Chrissie ja Pamela uurastavat reittiä minulle ja Belindalle. Me uurastamme kiven nokkaan nauttimaan maisemista ja auringosta.

Toteankin olevani tämän ryhmän nainen. Tai ainakin hieman sovinistiselta tuntuu katsella kiveä ylöspäin änkeäviä kannikoita ja odotella helpotettua kiipeämistä. Tosin Koopee taipuu pian uudeksi lempinimeksi, Copito:ksi (=lumihiutale ja valkoinen apina) Puuskutan kuulemma kiveä ylös hirveällä vauhdilla. Mutta ilman kiipeily kenkiä ähkiminen eteenpäin on raskasta (kuulemma magnesiumin käyttökin olisi ollut älykästä, pussukka kun sitä varten roikkui persuukseni päällä) ja ihan hämähäkkimieheksi en siis pääse itseäni tituleeraamaan.

Urheilu pläjäyksen jälkeen siirtyy auto kohti fuengirolan kukkuloita ja vierailuun emäntäni isän ravintolaan. Pihapiirissä käyskentelee muutama hevonen ja kuppilan alueella pari koiraa. Paikallisia, yrmeähkönkin näköisiä, setiä istuskelee biusalla ja saan paikasta mukavia fiboja. 

Terassilta aukeaa hienot maisemat ja olut kutittelee kuivuneita suonia. Life is good!

Seuraan liittyy pari espanjatarta lisää ja saan nauttia heidän papatuksestaan, josta en ymmärrä sanaakaan. Vaikka Belinda välillä tulkkaakin naisten juoruja, on ilmankin huvittavaa seurata keskustelua. Olo on kuin saippuaoopperassa, mutta keskustelun kuullostaessa lähes laululta, ei voi kuin naureskella. Copito:lla on leppoisaa siis edelleen.

Loppuilta menee rupatellessa niitä näitä ja viinilasin ääressä ihmetellessä espanjankielisiä ohjelmia (dubatut Simpsonit ftw!)

Maanantai 

Jälleen on Copitoa hemmoteltu ja aamupalaa on rakenneltu valmiiksi. Luen iloisia uutisia netistä ja saan lisää jännitettävää reissulleni. Norwegian on mennyt lakkoon ja huhuja liikkuu jopa konkurssista. Kappas kappas, tarkoitus olisi ko. lentoyhtiöllä palata kotomaahan ja oikein kahdella eri koneella..

Noh, paskaakos tässä stressaamaan. Aurinko paistaa ja asialle kun ei mitään voi. Joten nappaan polkypyörän kantoon ja kurvaan Los Bolichen kaduille.

Matkaa kertyy palttiarallaa 15-20km. Sotken ensin toiseen päähän rantakatua, jollekin kivilinnakkeelle hengittämään maisemia ja sieltä takaisin toiseen suuntaan. Lopulta kaartelen pikkuteitä pitkin ristiinrastiin. Kunnes hanuri huutaa hoosiannaa ja väsymys hiipii pohkeisiin.

Fuengirola yllättää koollaan. Paikka on paljon isompi kuin olin kuvitellut. Rantaa on kilometritolkulla ja kaupunki venyttäytyy pitkälti siitä toiseenkin suuntaan. Alkava turisti kausi näkyy ja kuuluu. Paikkoja availlaan, korjaillaan ja rakennetaan vauhdilla. Mutta vielä on tilaa hengittää. Tosin mini-suomisuus näkyy myös. Alueella asuu pirusti suomalaisia ja sen huomaa. Tasaisin välimatkoin näkyy suomenlippuja ravintoiden ovissa, sekä menuissa ja useampaan kertaan kuulen tuttua kieltä puhuttavan sieltä täältä. Ajan muutaman suomi-baarin ohi kiihdyttäen, vaikka saattaa olla että menen jopa töihin yhteen niistä tulevina päivinä. Mutta en asiakkaaksi..

Tukikohdassa on tarjolla maukasta linssikeittoa. Sen ja nokosten jälkeen tallustelemme rannalle nauttimaan sikakalliista punaviinistä (2,75€/plo). Pari palmun väliin viritellään eräänlainen trapetsiköysi. Laji on yllättävän koukuttava, vaikkakin hermoja raastava. Jostain syystä 95kg ei leijaile narun päällä kuin keijukainen, mutta henkisenä muistiinpanona laitan kyseisen narun hankinta listalle.

Illan viilennettyä tarpeeksi, kaikuu sisätiloissa Kirka ja parin tanssiaskeleenkin jälkeen tipahtaa Copito kohti unimaailmaa.

Rakas päiväkirja: ei ole jallu luurannut, eikä kamera pahemmin räpsinyt. Nyt valoja päälle!

3-4pv kun vedät tyhjän arvan (lux/lontoo)

3pv Luxemburg

Päivä kulkee leppoisasti chillaillessa ja kaupungilla poukkoilusta. Pysähdymme mm. maukkaaseen, ehkä hieman hipsterin-oloiseen kahvilaan, jossa tarjolla on erittäin maukkaita leivonnaisia (makeita ja suolaisia) ja juotavaa laidasta laitaan. Kahvilan alakerrassa on viihtyisä luola, jonne tepastellaan kierreportaita. Niiden viereinen seinusta on tapetoitu niin rumalla tapetilla, että se on jo hieno.

Tiputtelen muutaman hanalagerin (gambrinuksen), ystäväni työpaikalla ja illempana nauretaan paskoille videoille/jutuille kotiruoan ja viinin kera. Luxemburgilaiset, eli Lezeläiset valkoviinit ovat muuten erinomaisia ja niiden päälle; maukkaan pihvin perään, saan lähettää yli 30v vanhaa Glenfiddichiä ja ensimmäistä vaaleaa rommia, joka valuu kurkusta kuin nektari (ron Caney, ei hajua tuotteen muista ominaisuuksista tai laadusta, mutta kohteeseen upposi iloisesti)

Ja kappas, kello ei soikkaan herätystä varten, vaan samoilla kiikareilla saan kyydin lentokentälle. Tarkoitus on lentää lontoon kautta malagaan..

4pv, Lontoo, kun arpa kohtalon osuu kohdalleen.

London city airport, gatwick airport, standsted aiport

Noin tunnin lennon jälkeen läsäyttää Luxair alas London city airportin kiitoradalle. Kävelen juna-asemalle ja pääsen ensimmäistä kertaa tutustumaan lontoon kuuluisaan rataverkkoon. Mel koinen!

Raiteita menee monessa kerroksessa ja moneen suuntaan. Hetken pyörittyäni saan opastuksen oikealle laiturille, sillä menemisen tarkoitus on kohti Gatwickin lentokenttää ja jatkoyhteyttäni espanjaan.

Puksuttelen London Bridgen asemalle täyteen ahdetussa metallituubissa. Ja hetken arvottuani löydän oikean suunnan kohti maanpäältä lähtevää pidemmän matkan veturia (ehkä paikallisen asematyöntekijän ystävällisellä avustuksella, köh)

Jokin kinnaa korvien välissä, mutta en osaa keskittyä siihen vaan lompsin leppoisasti eteenpäin. Kunnes päästyäni ylös, huomaan junan lähteneen ja tajuan että kiire alkaa kosketella perskarvoja.

Heitän henkistä noppaa ja mietin otanko mittarin kentälle, mutta laskeskelen kerkeäväni junalla kuitenkin. Virhe. Iso virhe. Vittu.

Seuraava juna tulee ja parin pysäkin jälkeen jämähtää pitkäksi aikaa paikoilleen, enkä tajua hypätä ulos ja ottaa sitä taksia, joten Gatwickin kuuluessa kaiuttimista, olen 10min myöhässä ja auttamattomasti rannalla ruikuttamassa.

Käyn kuitenkin varmistelemassa, jos saisin uuden lennon, mutta vastaus on "voi voi." Nooh, oma moka, minkäs teet..

Koska englantilaiset lentokentät nyhtävät kaikesta rahaa ja oman nettini pätkiessä, joudun upottamaan kokonaisuudessaan 5£ saadakseni maailman käsiini. 

Pitkän tovin jälkeen alkaa mösjöötäkin jännittämään, kun 2-3pv eteenpäin lennot lontoosta (kaikilta kentiltä) ja joka puolelle ovat toooodella kalliita. Ja halvimmillaankin enemmän kuin on edes mahdollista maksaa. Mutta juuri ennenkuin alan

olla luovuttamispisteessä, aukeaa Ryanairilta lento Malagaan seuraavalle päivälle. Persraiskatulla hinnalla, mutta sellaisella mihin pätäkät riittävät kuitenkin. Tilaan lipun kännykän netillä, joka kivikautisen hitaasti lisää jännitysmomenttia, siitä että viekö joku senkin nenän edestä. Mutta lippu ilmestyy sähköpostiin ja kevyt helpotus rintakehään.

Rahat riittävät onneksi bussilippuun ja pian lähden puksuttelemaan onnikalla kohti Standstedin lentokenttää. 1-1,5h ja pysähdyn tunniksi Lontoon Virginin bussiasemalle ja puksutan perille viellä vajaa 3 tuntia (oh joy)

Standstedin kenttä olisi kaiketi aivan yhdentekevä, niinkuin suurinosa muistakin. Eli paikkoja missä käännytän, eikä rakenneta isompia muistoja. Mutta tämä matkaajien sulatusuuni porautuu muistoihini todennäköisesti loppuiäkseni. 

Tieto siitä että tulen viettämään alueella yli 24h ja kaikenlisäksi persaukisena, on hieman masentava. Kerään punnat kasaan taskustani ja lajittelen ne neljään osaan. Tavallaan. Ajattelen syöväni kerran ja pari kertaa ostavani pienen purtavan kanssa, kahvia/teetä jne.

Aseteltuani hanurini yhteen alueen kahviloista ja lipiteltyäni megalatteani turhan pitkään, alkaa mieli taipua.

Viereeni ilmestyy italiatar, joka asuu irlannissa (?) ja on matkalla kotimaahansa.  Rupattelemme 5-6h, vuorottelemme torkkuvuoroja ja keskimäärin nautin siitä ettei tarvitse tuijotella zombina seiniä. Neidin englanti on kuitenkin keskustelu kykyistä. 

Jossain vaiheessa aiheet lainehtivat italialaisiin viineihin ja minä aaltoilen tiskille tilaamaan yhden. Aika rankka ratkaisu tällä budjetilla, mutta sen arvoinen.

Ensimmäisten torkkujen jälkeen käyn jättämässä viinille ja kahville jäähyväiset ja saan katsella erikoista näkyä. Kentällä kukkuu/nukkuu silmämääräisesti 150-200 ihmistä. Kuka roskiksen vieressä lattialla, joku kahvilan pöydillä ja kohtuu moni muutenkin missä vain tilaa on. Kieltämättä herättää mielikuvaa onnettomuuden tai vastaavan jälkiseurauksista, mutta lohduttaa yhtä eoäonnista reissaajaa kuitenkin.

Palailen torkkupenkilleni kahvilaan ja pöytään on ilmestynyt, hieman italiatarta vähäpuheisempi, portugalitar ja juttelu, sekä torkkuvuorottelu jatkuu kolmen ihmisen voimin.

Iso käsi ystävllisyydelle myös! Toinen jakaa myslipatukan tapaisen, manteleita ja pähkinäsuklaata ja toinen ostaa pannun teetä ja pari paahtoleipää. 

Jossain vaiheessa aamua kahvila siivoaa jaloistaan nukkujat ja siirryn aulan penkeille (iso osa nukkujista on jo jatkanut matkaa) ja aloitan hereillä/unessa harjoittelun. Pari tuntia ennen koneen lähtemistä siirryn 'lähtevien' puolelle ja käyn hieman perusteellisemman turvatarkastuksen läpi (en kyllä osaa sano minkä helvetin takia taas..)

Ryanairin koneen kiitäessä taivaalle ja espanjan lähestyessä, alan minäkin hengittämään rauhallisemmin. Ja sanottakoon, että ko. lentoyhtiön koneet palveluineen on positiivinen ylätys. Eivät ole taivaiden limusiineja, mutta kaukana Finnairkin on loistostaan.

Malagassa saan ladata puhelintani, info-pisteen opastuksella vessassa ja sen jälkeen, noin puolentunnin junamatkan jälkeen olen los bolichessa. Ystäväni on vastassa ja saattaa kotiinsa, missä odottaa maukas paella, sekä valkoviini ja niiden kanssa pari olutta saattaa väsyneen ja likaisen reissaajan nukkumaan suihkun kautta. Aamulla pitäisi lähteä malagan kukkuloille kiipeilemään..

Ps. Ei voinut vähempää kiinnostaa valokuvaaminen blogia tai itseäni varten lentokentällä, sen verran kiristi ruuvit kuitenkin korvien välissä.