5-6 pv uuno epsanjassa (los boliches, fuengirola, malaga)

Copito alias Koopee, espanjan valkoinen apina

Ja tarinoita siitä, kuinka chillaus ei miljoonia kaipaa

Sunnuntai

Aamu alkaa a:lla, yleensä, mutta tämä alkaa aamupalalla. Kodin hengetär on rakentanut pöytään läjän ruokaa ja kasannut mukaan eväitä astetta isompaa miestä varten. Kupu täynnä on leppoisaa siirtyä aurinkoiseen aamupäivään ja pihalla odottavaan autoon. Kaartelemme kohti Malagaa ja kiemurtelevia teitä ylös, kohti kukkuloita. Kallioilla espanjattaret Chrissie ja Pamela uurastavat reittiä minulle ja Belindalle. Me uurastamme kiven nokkaan nauttimaan maisemista ja auringosta.

Toteankin olevani tämän ryhmän nainen. Tai ainakin hieman sovinistiselta tuntuu katsella kiveä ylöspäin änkeäviä kannikoita ja odotella helpotettua kiipeämistä. Tosin Koopee taipuu pian uudeksi lempinimeksi, Copito:ksi (=lumihiutale ja valkoinen apina) Puuskutan kuulemma kiveä ylös hirveällä vauhdilla. Mutta ilman kiipeily kenkiä ähkiminen eteenpäin on raskasta (kuulemma magnesiumin käyttökin olisi ollut älykästä, pussukka kun sitä varten roikkui persuukseni päällä) ja ihan hämähäkkimieheksi en siis pääse itseäni tituleeraamaan.

Urheilu pläjäyksen jälkeen siirtyy auto kohti fuengirolan kukkuloita ja vierailuun emäntäni isän ravintolaan. Pihapiirissä käyskentelee muutama hevonen ja kuppilan alueella pari koiraa. Paikallisia, yrmeähkönkin näköisiä, setiä istuskelee biusalla ja saan paikasta mukavia fiboja. 

Terassilta aukeaa hienot maisemat ja olut kutittelee kuivuneita suonia. Life is good!

Seuraan liittyy pari espanjatarta lisää ja saan nauttia heidän papatuksestaan, josta en ymmärrä sanaakaan. Vaikka Belinda välillä tulkkaakin naisten juoruja, on ilmankin huvittavaa seurata keskustelua. Olo on kuin saippuaoopperassa, mutta keskustelun kuullostaessa lähes laululta, ei voi kuin naureskella. Copito:lla on leppoisaa siis edelleen.

Loppuilta menee rupatellessa niitä näitä ja viinilasin ääressä ihmetellessä espanjankielisiä ohjelmia (dubatut Simpsonit ftw!)

Maanantai 

Jälleen on Copitoa hemmoteltu ja aamupalaa on rakenneltu valmiiksi. Luen iloisia uutisia netistä ja saan lisää jännitettävää reissulleni. Norwegian on mennyt lakkoon ja huhuja liikkuu jopa konkurssista. Kappas kappas, tarkoitus olisi ko. lentoyhtiöllä palata kotomaahan ja oikein kahdella eri koneella..

Noh, paskaakos tässä stressaamaan. Aurinko paistaa ja asialle kun ei mitään voi. Joten nappaan polkypyörän kantoon ja kurvaan Los Bolichen kaduille.

Matkaa kertyy palttiarallaa 15-20km. Sotken ensin toiseen päähän rantakatua, jollekin kivilinnakkeelle hengittämään maisemia ja sieltä takaisin toiseen suuntaan. Lopulta kaartelen pikkuteitä pitkin ristiinrastiin. Kunnes hanuri huutaa hoosiannaa ja väsymys hiipii pohkeisiin.

Fuengirola yllättää koollaan. Paikka on paljon isompi kuin olin kuvitellut. Rantaa on kilometritolkulla ja kaupunki venyttäytyy pitkälti siitä toiseenkin suuntaan. Alkava turisti kausi näkyy ja kuuluu. Paikkoja availlaan, korjaillaan ja rakennetaan vauhdilla. Mutta vielä on tilaa hengittää. Tosin mini-suomisuus näkyy myös. Alueella asuu pirusti suomalaisia ja sen huomaa. Tasaisin välimatkoin näkyy suomenlippuja ravintoiden ovissa, sekä menuissa ja useampaan kertaan kuulen tuttua kieltä puhuttavan sieltä täältä. Ajan muutaman suomi-baarin ohi kiihdyttäen, vaikka saattaa olla että menen jopa töihin yhteen niistä tulevina päivinä. Mutta en asiakkaaksi..

Tukikohdassa on tarjolla maukasta linssikeittoa. Sen ja nokosten jälkeen tallustelemme rannalle nauttimaan sikakalliista punaviinistä (2,75€/plo). Pari palmun väliin viritellään eräänlainen trapetsiköysi. Laji on yllättävän koukuttava, vaikkakin hermoja raastava. Jostain syystä 95kg ei leijaile narun päällä kuin keijukainen, mutta henkisenä muistiinpanona laitan kyseisen narun hankinta listalle.

Illan viilennettyä tarpeeksi, kaikuu sisätiloissa Kirka ja parin tanssiaskeleenkin jälkeen tipahtaa Copito kohti unimaailmaa.

Rakas päiväkirja: ei ole jallu luurannut, eikä kamera pahemmin räpsinyt. Nyt valoja päälle!