Kreeta, sinneppäin ja ehkä takaisinkin part I

16.9-17.9.2018 sunnuntai/maanantai

Loma alkaa, vaikka toisin voisi luulla, niin A:lla.

Tovin arvottuani pakkaamisen tärkeyttä vai aakkosia - päätän aloittaa siis alusta, eli iltakouluun ja roskapankin kautta historiaan. Ja sen suurempia sunnuntaita ihmettelemättä, alkaa matka kohti Kreetaa rinkka selässä, ilman 100% varmuutta sen sisällöstä. Perinteitä kunnioittaen..

Helsinki-Vantaan lentokenttä on suurta juhlaa ja reissun budjettiin mahtuu 1 kpl olutta hintaan 10,40€, mikä on tietysti mukavaa, kun saavun alueelle kerrankin hyvissä ajoin ja sen kunniaksi on lähtevä kone 45min myöhässä. Noh, loma on loma, vaikka sitten kentällä hengaillessa.

Matka Ateenaan odottelemaan konetta Heraklioniin on myös suurta juhlaa, koska koneessa tarjoillaan ainoastaan mehua, limpparia ja kahvia. Miksi? Ei voi tietää, mutta harmittaa hieman. Ateenan kentällä korjaan kuitenkin tilanteen paskimman makuisella hanaoluelle sitten kiljun keksimisen, mutta ei sekään haittaa, matkustamisen kepeys on asettunut 82 kiloiseen valtakuntaani ja henkinen suoli tyhjenee huokaus huokaukselta.

Pomppaan yhtä holittomalla koneella Heraklioniin, mikä siis ei enää haittaa. Varsinkaan otettuani vastaan Kreetan lempeän keskiyön ilmaston, jonka turvin marssin palttiarallaa 1.5km Evans-nimiseen hostelliin.

Siellä väsähtänyt virkailija ponnistaa soffalta kuittamaan mösjöölle huoneen, ulkoterassille oluen ja hetken rupattelun jälkeen kantaa pöytään lisempää, sekä rakia. Saan kuulla tarinaa hänen tulevista häistään, johon treenataan, että voi tiputella silloin viskipullon. Tuleva anoppi kuulemma vaatinut viimetteen päälle perinteiset kirkkohäät ja sitähän tämä sulho ei aio selvinpäin sietää.

Ilta etenee muutaman tunnin. Vanhempi pariskunta kävelee sisälle ja hetken kuluttua alistetumpi versio palaa ulos parin olutpullon kanssa ja ojentaa ne minulle. Vaimo ei kuulemma anna juoda ja näytin janoiselta. Ja vaikka hostellin pitäjäkin ihmettelee pyörteellä toimivaa kurkkuani, niin enpä stressaa. Jano on. Mutta sitä sen suurempaa tarinaa aiheuttamatta katoan huoneeseeni ja annan ylilentävien koneiden tuudittaa uneen. Onhan päivä vielä huomennakin!

18.9.2018 tiistai

Ripustaudun puhtaisiin vaatteisiin, lähes vettä valuttaneesta suihkusta ja pusken rinkka selässä Kreetan aurinkoon ja marssin kohti seuraavaa hostellia.
Parin kilometrin matka taittuu verkkaisesti kapeilla kaduilla. Välillä väistellään parkkeerattuja menopelejä, ohi kulkijoita ja vauhdikkaasti viilettävää liikennettä, joka selkeästi kulkee ns. oman käden oikeudella.
Eritoten jään ihmettelemään eläkeiän saavuttanutta pappaa, joka kurvailee skootterilla kypärä kädessä, puhuen puhelimeen ja samalla raapien jalkaa. Aikamoista etten sanoisi ja aikamoinen katujen haukka, kun hengissä vielä oli. Aika lailla tosin samantapaista näyttää olevan liikkuminen ikään ja sukupuoleen katsomatta. Eräskin rouva kurvaili pää ulkona auton sivuikkunasta, koska tuulilasi oli rikki..

Harmittaa hieman, kun muistan vasta myöhemmin, että puhelimessani olisi tosiaan kamera 😄

Intra Muros Boutique Hostel löytyy puolen päivän aikaan. Check-in vasta kahdelta ja paikka yli bookattu, mutta saan 2€ alennusta ja kaksi olutta, koska suostun vaihtamaan parvekettomaan dormitorioon. Mikäs siinä, yhden yön kuitenkin vain täällä ja enpä sitä hostelliin tullut viettämäänkään.

Dallailen pitkin Heraklionin katuja. Joka paikassa rehottaa ränsistyminen, vaikka historian voikin aistia. Lienee Kreikan taloustilanne talojen huonoon kuntoon, mutta kauneuttakin löytyy paljon. Edelleenkin kamera on kadoksissa kännykän sisällä.

Vedän siksakkia pitkin katuja, käyn satamassa ja muuta diibadaabaa, kunnes äkillinen onttous pakottaa aamupalalle. En jaksa arpoa, vaan otan turistiansan torin laidalta. Paikallinen perus kusivesi saa karjalankin tuntumaan Jumalten nektarilta, mutta pöperölautaselle (täysin mielikuvituksettomasti tilattu clubsandwich) on hyvää, annos on iso ja napakka kuppi espressoa kruunaa aikaa. Ihmisen on hyvä olla ja ihmetellä toisia sellaisia.

Eritoten sydäntä lämmittää ja vieno hymy rakentuu parran ylle, kun viereisessä pöydässä kolme hopeahiuksista naista rupattelee keskenään. Yllättäen heidän keskuudessaan syntyy vilskettä ja he alkavat ehostella pikapikaa toisiaan. Ohi taapertaa kolme hopeakettua ja naiset aloittavat iloisen flirttailun, johon miespuoliset vastaavat ilolla. Kuinka mahtavaa! Oletettavasti viatonta flirttiä ja kaikki osanottajat ovat silminnähden ryhdikkäämpinä, sekä iloa pirskahdellen jatkavat päiväänsä. Toivoa siis on haha.

Tepastelen päiväunille (milloin lienee viimeksi) ja uusin voimin kylille. Löydän huisin oluttuvan, Beer o'clockin, mikä on täynnä erikoisoluita ja eritoten paikallisia. Kuppi kahvia, lasi mokkaa ja pari tupakkia, kun odottelen ystävän saapumista. Life is good!

-KooPee